
Suomalaisen keskipalkka pyörii noin 3500 euron tuntumassa ja suurin osa suomalaisista saa noin 2500 euron kuukausipalkkaa työstään. Suomesta löytyy kuitenkin aloja, joilla on mahdollista tienata huomattavasti enemmänkin. Palkka voi olla jopa 2-3 kertainen keskipalkkaan verrattuna. Yleensä alat, joissa tienaa parhaiten Suomessa, vaativat pitkiä korkeakouluopintoja ja niistä huolimatta vain harva yltää erinomaisiin tuloihin. Millä aloilla sitten tienataan eniten? Johtajat ja lääkärit saavat tunnetusti erittäin hyvää palkkaa.
Johtajat
Useilla aloilla johtajat tienaavat todella huikeita rahasummia. Tutkimusten mukaan rahoitus- ja vakuutuspalvelujen johtajilla sekä työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen johtajat sekä politiikka- ja suunnittelujohtajat tienaavat yli 8000 euron tulot kuukaudessa. Heidän ammattikuntansa onkin ehdottomasti suurimpien palkkojen nostajia Suomessa. Tämä palkka tulee säännöllisestä työajasta eli ei sisällä ylityö- tai muita korvauksia. Pankinjohtajat tienaavat siis eniten. Jokainen pankinjohtaja ei kuitenkaan saa juuri tuota yli 8000 euroa kuukaudessa vaan palkkavaihtelut ovat suuret. Vaihteluväli on reilusta 4300 eurosta aina yli 12000 euroon asti. Työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen johtajat tienaavat puolestaan minimissään yli 4500e ja korkeimmillaan lähes 12000 euroa. Politiikka- ja suunnittelujohtajat taas tienaavat kaikkea 5000 euron ja 11500 euron väliltä. Vaihtelua on siis suuresti, mutta näillä aloilla on mahdollista päästä erinomaisiin tuloihin verrattuna suomalaisten keskipalkkaa.
Lääkärit
https://www.youtube.com/watch?v=RaNsjelDqJYhttps://www.youtube.com/watch?v=RaNsjelDqJY
Ylilääkäreiden palkat liikkuvat vajaasta kuudesta tuhannesta eurosta aina lähes 10500 euroon keskiansion ollessa vajaa 8000 euroa. Tämä ei sisällä mitään lisiä vaan on peruspalkka säännölliseltä työajalta. Heti ylilääkäreiden perässä tulevat erikoislääkärit ja lääkärit. Lääkäreiden palkkaa nostaa huomattavasti erilaiset lisät joiden ansiosta heidän todellinen palkkansa saattaa nousta vielä paljon isommaksi. Yleislääkärin peruspalkka on 6700 euroa.
Muut johtajat
Seuraava ryhmä ovat muut johtajat. Näitä ovat esimerkiksi henkilöstö-, talous- ja markkinointijohtajat. Heidän tulonsa säännöllisen työajan tulonsa ovat kuuden ja seitsemän tuhannen välissä. Samoihin palkkoihin yltävät myös esimerkiksi hammaslääkärit ja asianajajat.
Yli 5000 euron kuukausipalkka
Yksityinen sektori tarjoaa useilla aloilla mahdollisuuden yli 5000 euron kuukausipalkkaan. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi apteekkari, rehtori ja jotkut insinöörit.
Uudet alat
Viime vuosina on Suomessakin löytynyt täysin uusia aloja, joissa voi tienata todella hyviä palkkoja. It-ala on jo vuosia tarjonnut erinomaista palkkaa työntekijöille, mutta uutena alana Suomassa parhaiten tienaavien listalle kipuaa somevaikuttajien ja valmentajien palkat. Heidän tulonsa voi nousta jo lyhyessä ajassa suurimpienkin johtajien yläpuolelle. Täytyy tosin ottaa huomioon, että jokainen somessa työtään tekevä ei yllä huippupalkoille, vaan suurimman osan tulot jäävät noin 500 euroon kuukaudessa. Parhaimmat somessa tienaavat voivat saada jopa parikymmentätuhatta kuukaudessa, mutta keskiarvo pyörii kuitenkin tuhannen ja kahden tuhannen euron välillä kuukausittain. Tehdyn tutkimuksen mukaan yli 2500 euron kuukausitulot saavuttaa 24% kyselyyn osallistuneista. Somevaikuttajat ovat osanneet kaupallistaa osaamisensa ja monet tekevät tulonsa joko bloginsa kautta tai eri sosiaalisen median kanavien kautta.
Sijoittaja
Sijoittajien tulot vaihtelevat paljon. Tämä johtuu luonnollisesti sijoitetun pääoman määrästä. Osa sijoittajista pääsee Suomessa parhaiten tienaavien listalle. Vuonna 2018 Suomen parhaimpien pääomatulot olivat yli 300000 euroa. Sijoittaminen lisääntyy koko ajan ja tulevaisuudessa aina vain suurempi osa sijoittajista yltää Suomen parhaimmin tienaavien joukkoon.
E-sport

E-sport on nostanut tunnettavuuttaan muutaman viime vuoden aikana. Suomesta löytyykin useita huipputuloihin yltäneitä pelaajia. Suurimpiin tuloihin päästäkseen täytyy toki olla erinomainen pelaaja. Nettikasinoilla pelaaminen on tuonut suuret tulot suomalaisten saataville. Näissä molemmissa parhaiden pelien palkkiot voivat nousta satoihin tuhansiin ja jopa suurempiinkin. Nämä palkkiot ovat siis pelikohtaisia! Eli mitä paremmaksi suomalaiset tulevat peleissä, sitä enemmän Suomeen tulee tulevaisuudessa erinomaisesti tienaavia pelaajia. E-urhelupelejä pelataan usein joukkueina ja nettikasinoilla jokainen keskittyy omaan peliinsä. Hyviä paikkoja löytää erinomaisia nettikasinoja ovat vertailusivut. Parhaita nettikasinoja löydät esimerkiksi nettikasinot.media sivustolta. Sieltä löydät erinomaisia kasinoita, joissa pääset aloittamaan pelaamisen hyvien bonusten avulla. Mitä paremmaksi pelaajaksi kehityt, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on päästä Suomen parhaiten tienaavien ihmisten joukkoon.
Monet suomalaiset ovat tyytyväisiä perinteisessä työssä. Toiset taas haluavat päästä paremmin tienaavien ihmisten joukkoon. Ennen ajateltiin, että on tärkeää käydä hyvät koulut ja se on ainoa tie hyviin tuloihin. Nykyään myös kekseliäisyydellä ja uusien taitojen oppimisella on mahdollisuus päästä erinomaisiin ansioihin.